fbpx

Ostoskori

Ei lisättyjä tuotteita.

Oma tili

Kirjaudu

Rekisteröidy

Ole hyvä ja syötä käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi. Saat sähköpostitse ohjeet salasanasi palauttamiseen.

Palaa kirjautumiseen

Pitoa voimansiirtoon ja pumppu kuntoon

Blogikirjoitus julkaistu 5.11.2021

Asiakkaamme huomasi, että hänen TSA115:n voimansiirrossa ei ollut kaikki kunnossa. Voimansiirto tuntui luistavan ja käyntihäiriöt meinasivat vaivata hänen -05 vuosimallin traktoriaan. Nämä ongelmat ilmenivät hänellä normaalin työskentelyn yhteydessä. Tällaisessa tilanteessa asentajamme lähtevät etsimään vikaa aina asiakkaalle mahdollisimman edullisella ja järkevällä tavalla.

Ensimmäisenä asentajamme alkoi tutkimaan, millä vaihteilla ongelma ilmeni sekä testasi, auttaisiko uudet vaihteistoa ohjaavat solenoidit. Valitettavasti vika ei ollut tällä kertaa vaihteiston ulkopuolinen, joten vaihteisto täytyi purkaa esiin ja aukaista. Vaihteisto tutkittiin huolella ja vika paikallistettiin kuluneeseen levykytkimeen, joka oli yksi neljästä vaihteistossa olevista pakoista. Asiakkaan kanssa käydyssä keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että huolletaan ja kunnostetaan vaihteisto kokonaisuudessaan sen ollessa jo valmiiksi auki. Vaihteistoon uusittiin kaikkien pakkojen kitkalevyt sekä vaihdettiin tarvittavat uudet laakerit ja kaikki tiivisteet. Näin saatiin taas vaihteisto erinomaiseen käyttökuntoon!

New Hollandin käyntihäiriöt paikallistettiin nopeasti traktorin syöttöpumppuun, sillä vuosien saatossa pumpun runko oli päässyt kulumaan. Lisäksi esimerkiksi ennakkosäätimen mäntä oli leikannut kiinni ja ei luonnollisesti toiminut halutulla tavalla. Näiden lisäksi muissakin pumpun säätimissä oli jumiutumisongelmaa. Kulunut runko ja kiinni leikanneet ja vioittuneet osat uusittiin ja pumpun toiminta tarkastettiin. Lisäksi polttoainesuuttimet tarkastettiin huolellisesti ja todettiin hyväkuntoisiksi.

Kun kaikki havaitut viat saatiin paikallistettua ja korjattua, kone laitettiin takaisin kasaan ja suoritettiin koekäyttö. Kone käy hyvin, vaihteisto pitää ja kone toimii ja liikkuu hienosti. Tällaisessa remontissa on hyötyä siitä, että esimerkiksi dieselpumppua ei tarvitse aina lähettää muualle huoltoon, vaan osaaminen ja tarvittavat testipenkit sekä muut välineet löytyvät myös omalta korjaamolta! Näin huollot ja korjaukset saadaan tehtyä nopeammin ja kustannustehokkaasti – etenkin asiakkaan kannalta.